tiistai 28. toukokuuta 2013

Ranskainen piruetti

Päädyin todella tylsään yhdistelmään, joka ei miellyttänyt omaa silmää kovinkaan paljoa.

 Uutuuden lakkaperheessä-postaus odottaa vielä kuvia, joten nämä tulevat nyt hassusti päin.

Saksasta tarttui lentokentältä mukaan kaksi O.P.I:n kynsilakkaa Lucky Lucky Lavender ja Pirouette My Whistle.

Tein siis ranskalaisen manikyyrin joka meni lievästi metsään, koska kiire ja kiire. Äh. No pohjalta löytyykin ..arvaako kukaan?.. No tietenkin Essie Sugar Daddy! Sitä taisin sutia kolme kerrosta ja sitten valkoiset kärjet Konadin valkoisella, koska se on ainut kelvollinen ( saa arvosanan 6 asteikolla 4-10 ) valkoinen lakka jolla saa edes sinnepäin tehtyä ranskalaisen kärjen.

Päälle kerros Pirouette My Whistle:ä ja Sechen jälkeen valmis. Laitoin myöhemmin toisen kerran PMW:ä ja tulos oli parempi. Oli liian vaisu yhdellä kerroksella, mutta harmikseni en muistanut kuvata kahdella kerroksella sitä. 







Toinen kuva hieman epätarkka, mutta siitä saa lakasta hyvän käsityksen. 

Todella kaunis, katuisin varmasti jos en olisi ostanut tätä ja hieman harmittaakin etten ottanut kahta pulloa. 

Näissä kuvissa kauneus ei pääse mitenkään oikeuksiinsa siispä lakkailen tällä toivottavasti piakkoin uusiksi. Jos kunnon kuvia kaipaatte suunnatkaa tänne tai tänne .

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Vertailussa käsivoiteet

Tänään vertaillaan kolmea käsivoidetta. Testissä mukana ovat Lumene Berry Refresh ravitseva käsivoide, L'occitane Cherry Blossom käsivoide ja Urtekram Nordic Birch sarjan käsivoide.

Lumene




Sisältö, ensimmäiset kuusi: Aqua(Water), Caprylic/Capric triglyceride, Butyrospermum parkii (Shea Butter),Prunus amygdalus dulcis (Sweet almond ) oil,Glycerin,Cetyl alcohol

Tämä on joukoin hitan imeytymään, mutta ennen kuin minulla oli vertailupohjaa pidin tätäkin ihan suht nopeana. Tässä on todella teollinen tuoksu joka ei mielestäni muistuta mustikkaa juuri ollenkaan. Rasvan laiton jälkeen jää tuntumaan käsille. Plussaa siitä, että on pumppupullo.

Hinta n5€, tuotteen koko 150ml ja mistä saa:Sokos,Prisma

L'occitane


Sisältö, ensimmäiset kuusi:Aqua(Water),Clycerin, Isonolyn isononanoate-cetearyl alcohol, Shea Butter,Cetyl alcohol, Corn starch modified. näiden jälkeen tulee mm. kookosöljy,auringonkukkaöljy ja mehiläisvaha.

Pyysin joululahjaksi L'occitanen edullisempaa versiota, mutta sainkin tämän. Ensi ihastusta herätti korkki jota kierretään ja rasva tulee ulos kun tuubia puristaa ja sitten kierretään kiinni. Kevyt kukkaistuoksu,täyteläinen koostumus, mutta ei rasvainen. Ilmeytyy nopeasti eikä jätä juurikaan tuntua käsille. 

Hinta n.17€,tuotteen koko 75ml ja mistä saa :Sokos

Urtekram


Sisältö,ensimmäiset kuusi:Water,Palm oil products,Shea butter,Birch leaf extract,Evening primrose oil,Almond oil

Ensituntuma tästä oli kevyt,hajuton kaukaa. Imeytyy nopeasti ja pitkän pohdinnan jälkeen tuoksuu mäntysuovalle ,mutta miedolle sellaiselle. Mr. GWTN kotona sanoi,että tuoksuu sitruunalle ja ystävä tokaisi, että pesuaineelle ja silloin luonnonkosmetiikkamainen tuoksu nenässäni sai ajatuksesta kiinni ja huudahdin, että mäntysuopa! :D

Voitte sitten ihan itse päättää mikä se tuoksu on. Virallisesti sen pitäisi tuoksua ruiskukalle... ^_^

Jättää mattaisen pinnan käsille, mutta tuntuma on miellyttävä.


Hinta n.5€, tuotteen koko 75ml ja mistä saa: Prisma

 En todellakaan osaa päättää mikä näistä oli paras. Huonoin oli tuo Lumene. Urtekramin tuoksu toi lapsuuden kesät mieleen ja Cherry Blossom vaan oli ihana. 

Ostakaa ja päättäkää itse. :D

Onko teillä ollut käytössä näistä kolmesta joku? 

perjantai 17. toukokuuta 2013

Lahjontaa

Kaverilla oli juhlat ja yksi syy juhlia oli synttärit. Ajattelin ettei ystäväni M halua kynsiä lahjaksi kun osaa tehdä itsekkin hienoja, mutta toisin oli M ajatellut.

Mimaxin paketti saapui sopivasti ja ja M sai "valita" mitä lakkaa ja millaiset koristeet haluaa. Edellisenä iltana jo olin itse päättänyt mitä ehdotan ja M valitsi juuri ne mitä olin ajatellut. Kätevää :D

Valittiin siis Essencen 110 Modern romance ja M glitterin ystävänä halusi liukuväriin Sally Hansenin Strobe Light:n. Nimettömiin valikoitui geisha water decalit. Löytyy Mimaxilta mallinumerolla G074.






Modern romance oli kyllä hieman hankala. Laitettiin kolme kerrosta peittävyyden saamiseksi, mutta jotenkin tuntui, että lakan työstettävyys ei ollut helpoimmasta päästä. Väri on ihana kuin mikä ja jää kokoelmiin, koska vastaavaa ei ole. 

torstai 9. toukokuuta 2013

Ranskalainen glitterillä

Nämä kynnet ovat sitten limenvihreät eivätkä keltaiset :D Miss Selene 215 jolla kärjen tein oli hyvin ohutta ja sen pohjaväri oli kellertävä.




Oikealla siis kuvailemani 215. 

Alle laitoin Essien Sugar Daddya joka onkin kohta kulunut puolet pullosta. Kärkiin Miss Selene 215 ja vihertävää/moniväri irtoglitteriä liukuvasti kärjistä alaspäin.

Näissä tuo vihertävä glitteri oli todella kaunis ja kynnet saivatkin kehuja töissä.






sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Puolikuuta peipposesta

Kuinka moni otsikosta arvasi, että puolikuu manikyyri on tänään juttuna? ;)

 Näitä kynsiä tehdessä oli lumi vielä tiukasti maassa, mutta eipä ole enää.

Kaverille siis tehtiin hänen valitsemallaan sävyllä minun sopivaksi katsoma lakkaus. Aika hassua,että kaveri valitsi koko lakkalaatikon kirkkaimman neon lakan.

Tuntuu, että kerron tämän joka kerta, mutta pohjalla aluslakan päällä on taas Essien Sugar Daddy. Värilakkana toimi Color Clubin Jackie oh! ja puolikuu rajattiin hopeisilla diamon shape glittereillä.

Samainen koristelutyyli on jo nähty tässä blogissa.




Nyt rupes tekeen mieli jotain kirkasta omille kynsille.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Maatuskat

Valmistuttuaan nämä kynnet toivat minulle välittömästi mieleen naapurimaa Venäjän,kukkahuivit ja maatuskat.

Käytin näissä Essencen 137 wanna be your sunshine:a ja nimettömissä sen päällä Flormarin JG453 ja sitten pisteet taas Essencen lakalla.

Wanna be your sunshine peitti kivasti kahdella kerroksella, koostumus oli ok ja lakassa oleva pieni shimmeri on kaunis ja hillitty. 

Water decalit on Mimaxilta mallinimeltään G093 ja tosi iisejä käyttää. 





Tykkäsittekö?


Hauskaa vappua!