lauantai 26. tammikuuta 2013

Joululahjat ja ostoksia

Onneksi on vielä tammikuu, helmikuussa en enää olisi  kehdannut kertoilla joululahjoista, muissa blogeissa kun esittelyjä nähtiin jo heti joulun jälkeen.





 Koristelulakkoja tuli aikamoinen satsi ja kivoissa väreissä. Tarroja oli ehkä viittä tai seitsemää erilaista ja haisevat aivan järkyttäviltä. En tiedä onko se tuo muovi missä ovat kiinni vai se liima millä ne kiinnitetään.

Minulla ei ollut vielä yhtäkään kynsiteippirullaa ja nyt on varaa valita. Täytyy opetella käyttämään.  




Miss Selenet onkin jo esitelty täällä ja Essie on  57 Forever Yummy. 


Käsirasvoista on tulossa juttua, mutta vilautan tämän koska kuului joululahjoihin. Pyysin sitä kahdeksan euroa maksavaa L'occitanea ja sain tämän vähän kalliimman. 




Tuubin vieressä on L'occitanen sheavoi, jonka ostin kynsinauhoille ja käsien pahimpiin kuivaläiskiin.


Kuviin ei päätynyt Kicksin lahjakortti millä mies oli toivonut minun ostavan Diorin Golden Jungle kokoelman krokotiililakan, mutta sehän myytiin viikoissa loppuun. Jälkeenpäin harmittaa niin vietävästi kun en ostanut. 

Lahjakortista osa on vielä käyttämättä, että josko jotain kynsilakkoja sillä kotiuttelisi :)

5 kommenttia:

  1. Täällä olis sulle haaste :)!
    http://lakkahamsteri.blogspot.fi/2013/01/11-x-haaste.html

    VastaaPoista
  2. Enpä oo minäkään vielä esitellyt joululahjojani. :D Hups...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii ennen helmikuuta. :D Siis mihin tää aika juoksee!! O.o

      Poista
  3. Tosi kivoja joululahjoja sait :)

    Minulla olisi sinulle tunnustus blogissani :) http://emmminn.blogspot.fi/2013/01/tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omalta listalta ei taida enää löytyä alle 200:n lukijan blogia kun olen samantapaisen ennenkin jakanut :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Muistathan käyttää nimimerkkiä, jolloin minun on helpompi vastata sinulle.