perjantai 4. heinäkuuta 2014

Heitin tällä lakalla vesilintua / Essie Butler Please

Kerrottakoon heti alkuun, että yhtäkään vesilintua ( härkälintua tai sinisorsaa) ei vahingoitettu vaikka otsikko niin kertoo. 

Kotiutin reissultani hyvän määrän lakkoja ja yksi niistä oli Essien Butler Please. Sain tähän lakkaan pakkomieltiin kun Mr. GWTN sanoi kaupassa Essien pisteellä ,että tämähän on kivan värinen. En silloin ostanut ja lisäsin sen reisullani ostoslistaani jotta saan lakan kotiin. 

Olin lukenut, ettei levittyvyys ole ihan sitä parasta luokkaa, mutta jos ensimmäisellä siveltimenvedolla olin tyrmistynyt! Kauhuissani ajattelin, että voinko edes lakata loppuun vai saanko hermoromahduksen. 

Kas tässä kuva lähtötilanteesta. En normaalisti lakkaa pikkusormea ensin, mutta jo epäilys lakan luonteesta sai aloittamaan pienimmästä pahasta jos vaikka haluan heti poistaa lakan. Olisi varmaan pitänyt.



Kuva on hieman tärähtänyt, koska olin niin järkyttynyt tämän lakan levittyvyydestä. Tässä siis lakattu tavallisin menetelmin ripeästi yksi kerros. 



Ja sivellinkin oli epäkurantti. Onneksi saksilla sai tasaiseksi.

Tässä lopputulos.





Jos näyttäisin teille vain nämä lopulliset kuvat, missä lakkaa on kolme kerrosta ja paksu kerros Seche Vitea ei kukaan miettisi, että lakassa olisi ollut jotain vikaa. Se kerta kaikkiaan kaljuuntui, meni mykkyrään ja oli tahmeaa levittää. Aivan hirveä. Väri on kuitenkin todellä nätti, mutta en tiedä haluanko lakata tällä enään koskaan. 

3 kommenttia:

  1. Mä niiiin inhoa, jos jossain siveltimessä törröttää joku karva. Vaikka helppohan se on napsasta vain pois. Mutta oi, oi miksi?? Argh...
    Olin jo tulossa hehkuttamaan miten ihanan värinen lakka, mutta perun puheeni. En halua hehkuttaa huonosti käyttäytyviä :p (shhh..Kyllä se oikeasti on ihanan värinen. Sininen ♥)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kannattaa kokeilla itse levittyvyyttä jos mahdollista :) Saattaahan mulla olla joku maanantai kappale. Väri on niin ihana!

      Poista
  2. :D En osaa sano miks tää oli niiin kamala. En oo vieläkään uskaltanut kokeilla toista kertaa O.o

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Muistathan käyttää nimimerkkiä, jolloin minun on helpompi vastata sinulle.