sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Tervetuloa!

Tervetuloa lukemaan Gone With The Nails blogiani. Blogin toiminnot eivät ole vielä täysin hallussa, mutta ajattelin ettei se estä kirjoittelemasta teille. Kommentoikaa ja kertokaa ehdotuksia jos joku ei toimi. Tässä kuitenkin ensimakua siitä miltä kynteni näyttivät silloin kun innostuin kynsien kasvattamisesta ja lakkaamisesta.

Vajaa vuosi sitten Konad- kärpänen puraisi ja innostus laajeni muunkinlaisiin koristeluihin ja lakkauksiin. Kynteni eivät olleet alussa kovin kummoiset, mutta hyvällä huolenpidolla sain kynsistä pitkät ja kestävät. Tässä teille vähän kuvamateriaalia mistä vuosi sitten lähdettiin :)


Kokeilin siis ensimmäisenä heti liukuvärjäystä ja rusetteja konadilla. Kuvien laatu ei ole paras mahdollinen, koska näitä ei kuvattu blogimielessä.

Seuraavaksi sitten tein ranskalaisen manikyyrin ja eihän kynsissä vielä tuolloin ollut valkoista osaa juuri ollenkaan näkyvissä, joten hieman piti sitä itse luoda. 


Laitan tähän vielä yhden lakkauksen vuoden takaa. Tein polka dots- kynnet ja olin saanut ensimmäisen strassihyrräni! Pilkut on tehty mitä oletettavammin nuppineulalla ^_^


Seuraavassa postauksessa sitten hypätäänkin tähän päivään ja esittelen teille hieman ajankohtaisempia kynsiä joululta ja vuodenvaihteen ilotulituskynnet.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Muistathan käyttää nimimerkkiä, jolloin minun on helpompi vastata sinulle.