perjantai 10. helmikuuta 2012

Kuti, kuti, kutistaa..

Aina välillä käy niin, että käyttämäni päällyslakka Seche Vite Dry Fast Top Coat kutistaa lakkausta. Lakka vetäytyy kynsien kärjistä tehden lakkauksesta kuluneen näköisen.


Kuvan kynnethän ovat kovin tökerön näköiset, eivätkä olisi blogiin päätyneet ilman Sechen temppuilua.

Joskus myös kutistuminen johtuu siitä, ettei malta kuivattaa lakkakerrosten välissä ja viimeistelyvaiheessa se kostautuu. 

Toisaalta olen myös kuullut, että se kutistaisi nimenomaan jo kuivuneita lakkakerroksia eikä kosteata lakkaa. Minun kokemukseni ovat juurikin kosteista lakkakerroksista.  

Itse olen pikakuivattavan päällyslakan löydettyäni käyttänyt aina Seche Vitea, mutta esimerkiksi Cesarin pikakuivattaja päätynee joskus testiin.  

Jos edes kynnet - blogin Papu teki ihan hiljattain vertailun pikakuivattajista. Hyödyllinen postaus ainakin minun mielestäni :)

Luotan silti yhä Secheen, koska se kestää eikä paksuunnu minun käyttötahdillani.

Millaista päällyslakkaa te käytätte? 


1 kommentti:

  1. Käytän Seche Viteä (: Täyttää kaikki tarpeeni ja on helposti saatavilla. Toki olen aina avoin uusille kokeiluille mutta kuitenkin palaan aina vaan Secheen :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Muistathan käyttää nimimerkkiä, jolloin minun on helpompi vastata sinulle.